
Tai miten sen määrittelee.. Ihminen kirjoittaa kehoitteen, hyväksyy ja muokkaa lopputulosta, kunnes päättää, onko se julkaistavissa.
Toisaalta keinoälyalgoritmit tuottavat synteesiä annetusta kehoitteesta ja niiden kehittelyssä käytetystä, eli ns opetetusta, sisällöstä, eli milloin se kopioi vanhaa ja milloin luo uutta?
Mutta tässä joitain jo julkaistuja ja vasta ideamyllyä veivaamalla ja kokeilujen kautta synnytettyjä tuotoksia. Lopputuloksista saa ja voi olla eri mieltä. Kokeilen omasta mielenkiinnosta, mihin nykyteknologia taipuu.
Välillä tulokset ovat sutta ja sekundaa, välillä osuu nappiin, jopa ensiyrittämältä. Usein joutuu tekemään kymmeniä kokeita kehoitteilla, kunnes jälki ns osuu hermoon. Rajoittava tekijä on käyttäjätilin creditit, joiden loppuessa homma toppaa, kunnes niitä on taas kertynyt lisää. Joissakin palveluissa voi ostaa lisää tarpeen mukaan, joissakin pitäisi heti sitoutua pitkiin ja kalliisiin tilauksiin.
Tälle on vaihtoehtona ajaa malleja lokaalina omalla koneella. Kysyy melkoisesti laskentatehoa, koneelta,ja/ tai näytönohjaimelta, mutta ainakin uudempien maccien M-sarjan prosessoreilla tehoa tuntuu riittävän peruskäyttöön ilman tuhansien eurojen sijoituksia.
Mutta tästä alta nyt joitakin tekemisiäni ja luovia kokeita aiheesta. Yllättäen junamatkalla Helsinkiin ja takaisin tuppaa syntymään ihan kelvollisia tuloksia. Ainakin omasta mielestä.
Oikeaan videoon tilaustyönä tehty musiikki, tilaaja Kontiolahden seurakunta
Palanen omaa elämänhistoriaa, keinoälyokesterin, Suno, sävelin, ihmissanoilla:
Arttu kollektiivi – kokeellinen ”orkesteri”, nyt Mummon kanssa mustikassa, ilman aiheesen liittyvää videota, mutta sekin keinoälyllä tuotettuna. Suno, Minimax
Lisää Arttu kollektiivia Youtubekanavalla
”Missä pihvi” – lehtiotsikoiden ja uutisjuttujen pätkistä junamatkalla koostetut kantaaottavat sanat. Suno, MInimax:
Kokeellinen ”lyhtyfilmi” uimarista.
Vesi ja kädet ovat olleet keinoälyille haastavia.
Toinen suuri ongelma on saada hahmon ns jatkuvuus kuvasta toiseen pysymään kurissa.
Suno, LTX Studio (Beta)
Toinen uimarikokeilu, nyt ilkeästi pystyformaatissa, Suno.,Minimax
Lisää jatkuvuuskokeilua: Marsmatkan teemoissa, Suno, Minimax:
Ja vielä toinen Marsmatka steampunkvirityksellä, Suno, LTX Studio (beta):
Toinen aamun uutisotsikoista ja sosiaalisen median päivityksistä synnytetty ”musiikki video”