Julkaistu

Tulossa.. robottikameroita ym ym

Tilanne johti kolmanteen ja neljänteen ja nyt on hankittu edustuksia eri valmistajien robottikameroihin ja mm striimereihin. Lista vehkeistä tulee kauppaan sihen tahtiin, kuin ehditään kohtuudella tutustumaan vekottimiin. Tämä ihan siksi että tuotevalikoiman laajuus vaatii perehtymistä ja jossain määrin myös testaamista.

Julkaistu

Hieman pävitystä

oli ehtinyt vilahtamaan kummasti aikaa edellisestä päivityksestä. Syynä kauhea kiirus elämässä. On rampattu pitkin maata striimaamassa ja videoimassa ja välillä pitänyt toipua elämästä, eli ihan vaan levätä.

Julkaistu

Maksullinen livelähetys

Ida Elina Joensuun kirkossa

Tätä on kyselty ja nyt voin vastata: onnistuu.

Eli konsertti/koulutus/muu tilaisuus voidaan pistää ”jemmaan” maksumuurin taa ja live säilyy siellä katseltavissa vaikka sen viikon verran ”jäähyttelyfiilistelyä” varten.

Ei paha?

Saa olla yhteyksissä, niin katellaan homma kuntoon..

Julkaistu

Striimataanko juhla-aikana?

Kyllä.

Ihmiset eivät voi, tai pääse, koronarajoitusten vuoksi matkustamaan juhliin/tilaisuuksiin, mutta tahtovat olla läsnä edes sähköisesti.

Siihen tulee jonkinasteinen ratkaisu striimauksen kautta.

Eihän se sähköinen yhteys koskaan ole samaa, kuin olla itse läsnä, mutta melkein.

Konfirmaatiostriimaus Pielisensuun kirkosta

Jos tilaisuuden … Lue loppuun asti “Striimataanko juhla-aikana?”