Tapani Nuutisen levyltä yhden sinkkulohkaisun verran maistiaista.
Kategoria: Video
Kun väenkokoukset ja viihdetilaisuudet ovat nyt ja toistaiseksi viranomaisohjeilla kielletyt, niin pitää säätää pienyrittäjän liiketoimintaa uusiksi ja antautua elävien kuvien vietäväksi.
Kun näissä äänihommissa kysyntä on ajoittain vähän kiusallisissa määrin vaihtelevaa, niin tulee sitten tehtyä videoita.
Välillä harrastuksen ja mielenkiinnon, välillä ihan maksun vuoksi.
Tässä pari uusinta, Kiihtelysvaaran kirkkopaloon liittyviä.
Tuonne Youtubekanavalle tipahtelee muitakin videotöitä, sikäli kun niitä voi julkiseen jakeluun laittaa.
Tämä on raadollista, mutta valitettavan totta: tyhjällä humpalla myy.
Juuri eilen tuttu muusikko soitteli ja pohdimme tätä, että nykymusiikissa ei ole paljon sisältöä. Ei melodioissa, eikä sanoituksissa. Ja sitten aamun posteissa on tämä Brett Dominon video. Ensin tulevat ohjeet ja sitten itse biisi, tehtynä juuri niillä ohjeilla.
Jätän tän nyt tähän ja poistun studioon kokeilemaan videon kikkoja.
Nopeasti muutama esimerkki mikrofoniparin käytöstä.
Tällä kertaa videona.
Tämän viestin välitti:
WordPress for Android

