Archives for : Presonus

Vuosi uusiksi

Taas saatiin vaihdettua vuosi ja se merkitsi, lopultakin, kalustopäivitystä. Soundtraxin 24-kanavainen keilarata vaihtui 16-kanavaiseen Presonuksen Studio Live 16R- laitteeseen, jossa yhdessä räkkiyksikössä ja olkalaukkuräkissä täysiverinen mikseri. Hallinta läppärillä, eli hiirimiksaus, tai tablettia koskettelemalla. Kuvia ja käyttökokemuksia myöhemmin. Iso etu on kaikki se, mitä on tapahtunut vuoden 1999 jälkeen, kun tuo historiiaan päätynyt kioski pulahti tehtaasta ulos ja päätyi näille nurkille.

Eikä ne tähän loppuneet. Tässä sorvattiin melkoista pikavauhtia CD kansineen. Oma osuus oli tehdä kannet, miksailla loppuun ja masteroida. Hyvä tuli, vaikka itse sanon.

Kairos-Live 2018 julkaistaan maaliskuun puolivälissä ja on kuunneltavissa/ostettavissa myös netin kuuntelu- ja musiikkikaupoissa. Laitan linkkejä, tehtyihin töihin, kunhan tulevat julki.

Tästä voisi sanoa, että on hyvä jatkaa?

Mikrofonitesti Akg 3000 vs AKG 3000

Tämä on aika tyhjentävästi selitetty.

dsc_8246

Sain Studiotec Oy:ltä testiin uuden AKG 3000 konkkamikin. Idea oli tehdä rinnakkain vertailutesti sen selvittämiseksi, onko uudessa ja vanhassa versiossa kuultavia eroja.

Testikipaleen vastapari on  pyörinyt omassa pakissa mukana vuodesta -99 ja on saanut niskaansa sadetta ja paistetta, sekä reippaasti ääntä. Olisiko tämä nyt sitten se sisäänajettu malli?

Continue Reading >>

Keikkaäänitysvinkkiä

Kieli on ameriikkaa ja julkaisija Presonus.

Tosin tämäkin on kirkopainotteinen, mutta perusidea selkiää ja soveltuu vaikka kulmaräkälään, tosin kirkossa on parempi yleisö. Ja siistimmät vessat(!)

 

 

Presonuksen Studio One-moniraitaäänityssoftasta on muuten täysiverinen ilmaisversio, siis ei mikään kokeilu, vaan ilmaisvesio. Kokeiluversiossa on 30päivää ilotteluaikaa kaikila kelloilla ja peleillä. Voin suositella kokeilemaan – – > tästä lataussivulle.

Tästä aiheesta lisäblogahdusta vähän jälempään.

En muuten sitten ole mitenkään Presonuksen, tai sen maahantuojan sponssaama, eli mielipiteet ihan omia ja sitämyöten erittäin subjektiivisia.

 

Tiukkaa äänioppia

Videoiden muodossa nippu perusoppia tiiviisti selitettynä.

Jos teemanimi kirkollisesta käytöstä, 30 day worship tools, sylettää, niin ei ole pakko katsoa.

Continue Reading >>