Archives for :

Miksi se kiire aina pukkaa väliin?

Tässä on ollut melkoisen vilhakkaa menoa ja tyyntä vastapainoa yhtälailla.
Sen verran kuitenkin ollut tuota sinkoilua ees taas, että blogin päivittely on jäänyt vähän sivuraiteelle.

Jos nyt syksyn tahtiin saisi aikaiseksi julkaista mm roikkuvat laitekokeet. Presonuksen Airit ja Soundcraftin UI24R ovat käyneet testissä.. Ei se ole kuin kirjoittamisesta kii.

Kamatreeniä pukkaa

Joskus kuulee ihmisten sanovan, että vain lahjattomat treenaavat.

Jos näin on, niin lahjoja ei tässä päässä ole, mutta tilalle pitää kerätä osaamista, niin on kamatreenit luvassa. Tuttu ensemble ja mesta ja vielä ohjelmakin, mutta kun bändin johtaja sanoo, että kamatreenit, niin äänisetä kiittää ja kumartaa mahdollisuudesta opetella itsekin asioita ilman, että se on se yleisö painamassa niskaan heti nurkan takana.

että joskus näinkin..

Huonompi juttu sitten, että kamat pitää kerätä välillä siististi sivuun, eli tilassa on muita tilaisuuksia ennen sunnuntaiaamun vetoa. Raporttia pukkaa, varmaankin enemmän tuonne somekanaviin, jos ehditään somettamaan.

Kannattaa pysytellä kanavalla.

Kuinka tehdä breikki musamarkkinoille

Tämä on raadollista, mutta valitettavan totta: tyhjällä humpalla myy.

Juuri eilen tuttu muusikko soitteli ja pohdimme tätä, että nykymusiikissa ei ole paljon sisältöä. Ei melodioissa, eikä sanoituksissa. Ja sitten aamun posteissa on tämä Brett Dominon video. Ensin tulevat ohjeet ja sitten itse biisi, tehtynä juuri niillä ohjeilla.

Jätän tän nyt tähän ja poistun studioon kokeilemaan videon kikkoja.

Muutama vilkaisu tehtyihin töihin

Aina välillä joku kysyy, että mitä musiikkia olen tehnyt ja millaista. Ilmeisesti ilmaisen CD:n/ladattavien äänitedostojen muodossa, niin laitetaan tästä mm Spotify-linkki viimeisimpiin julkaistuihin.

Ne levyt kun ovat myynnissä ja en voi jakaa pois toisten omaa. Valitettavasti ne maksavat myös minulle oikeaa rahaa. Vaikka antaisin lahjaksi.

Continue Reading >>

Tuotesti: Presonus AIR 12 aktiivikaiutin, osa 1: kylmät tyypit

Ihan vähän taustaa: Presonuksen pomomies, Rick Naqvi, Vice President of Sales, avatui joku aika sitten jossain sometuubissa, että olisivatko jotkut kiinnostuneita demokipaleista uusista AIR12– aktiiveista.

Virtuaalisessa kättenostoäänestyksessä vedin pisimmän korren ja hain, proosallisesti kirjaston parkkipaikkatreffeiltä, auton kyytiin uudet, testtiyksilöt. Kuulemma ekat Suomessa. 

Missio testikuviossa on selvä: 5.2. on edessä Yhteisvastuukonsertti, missä on luvassa kymmeniä laulajia ja soittajia ja paikkana Pielisensuun kirkko.  Perinteisesti ao konsertti on säilynyt omassa mielessä hyvissä muistoissa pitkälle kesään, joskus jopa syksyyn asti. 

Continue Reading >>